Minusta tietoa
Keanne van de Kreeke
“Taiteilijana koen “tarina” ja värimaailmoja vahvana välineenä ihmisten välissä. Halusin herätä teokseen avulla ihmisessä voimia tarinoiden ja luonnon elementtien avulla. Leikin mielellään myös eri perspektiivien ja materiaalien kanssa. Nämä ovat minulle käytännössä tärkeitä työkaluja työskentelyssä.
Keanne Van de Kreeken taide syntyy arjesta, unelmista, naiseudesta ja luonnosta. Taiteilijan töissä avautuu lämmin ja suvaitsevainen mielikuvituksen maailma. Usein teokset lähtevät arjen pienistä yksityiskohdista, jotka mielikuvitus nostaa toiselle tasolle.
Teosten maailmassa on rauhaa, läsnäoloa ja luonnosta kumpuavaa elämänvoimaa. Niissä tavoitetaan ihmisen yhteys johonkin suurempaan: luontoon, sisimpään, elämän kulkuun, aikaan. Mukana on kuitenkin myös häivähdys varjoa – ulkopuolisuus ja turvallisuuden etsiminen.
“Toivon, että taide tuo rohkeutta katsoa asioita eri perspektiivistä ja hyväksyä eri tapoja nähdä ja tehdä asioita. Aina tarvitaan uusia näkökulmia, vaikka usein haluaisimme, että asiat pysyisivät samanlaisina.”
Hollannista lähtöisin oleva taiteilija käyttää akvarelleja, akryylivärejä, kyniä, ecoline, tusseja ja pastellivärejä uudella tavalla. Hän toimii kuvittajana, kuvataiteilijana ja on mukana yhteisötaide projekteissa. Van de Kreeken töitä voi myös nähdä niin satukirjoissa, oppimateriaaleissa, julkisissa paikoissa kuin teattereissakin.
